sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lasagnea

Tänään, sunnuntaina kokkailin lasagnea,kun eilen jäi jauhelihakastiketta, eikä tehnyt mieli sitä sellaisenaan syödä enään :D
Lisäsin tomaattia kastikkeeseen ja tein valkokastikkeen, jonne sulattelin sulatejuustoa ja kaikki juustojen kannat jääkaapista :)
Kauppaan ei jaksettu tänään mennä lainkaan, joten salaatin virkaa toimitti pakkasesta kaivettu hemapa  :D


Sämpylöitä

Tuoreita sämpylöitä sunnuntain aamiaiselle :D


Lihaperunasoselaatikkoa

Perus kotiruokaa :)

Tähänhän tulee perunamuussia ja ruskistettua jauhelihaa :D
Jauhelihan joukkoon laitoin vähän tomaattipyrettä, valkosipulia, sipulia ja lihaliemikuution, sekä suolaa, pippuria ja paprikajauhetta.

Muussista kannattaa tehdä astetta löysempää. Jauhelihaseos ja perunamuussi sekoitetaan keskenään ja itse tykkään laittaa joukkoon muutaman kananmunan.
Pinnalle korppujauhoja ja voinokareita ja koko komeus uuniin n. 40-60 minuutiksi, asteita 200 :)
Lisukkena oli salaattia :)


Tonnikalasalaattia

Teki mieli tonnikalasalaattia ja sitä tulikin tehtyä valtavat annokset :D
Salaatin kokosin suoraan lautasille kerroksittain. Aineksina oli:
-tonnikalaa (yllätys  :D   )
-jääsalaattia
-tomaattia
-kurkkua
-raejuustoa
-marinoituja valkosipulin kynsiä
-keitettyä kananmunaa
-kastikkeena valkosipulimajoneesia


Broiler-nuudeliwokkia

Tälläistä sunnuntairuokaa viikko sitten :)
Broilerinkoivet paistettiin uunissa ja "perattiin" :D
Nuudeleita keitin ihan muutaman minuutin -ohjeessa keittoaika 4min..Paistoin niitä vielä pannulla punaisen chilin, inkiväärin ja korianterin, sekä soijakastikkeen kanssa. Toisella pannulla paistelin wok-vihannekset rapsakoiksi.
Lopuksi sekoitin kasvikset, paistetut nuudelit ja broiskut keskenään ja kaadoin sekaan vielä purkillisen kookosmaitoa :)



Kalapuikkoja, keitettyjä perunoita ja pinaatti-kananmunakastiketta

Laiska päivä, jolloin pakastealtaasta tarttui mukaan kalapuikkoja. Jotka paistoin uunissa...lopputulos ei ollut hääppöinen, jatkossa paistelen pannulla :D  Kylkeen keitin ihan kuoripottuja ja tein kastikkeen itse :)
Kastikkeeseen tuli:

-voita 80g
-vehnäjauhoja 80g
-litra punaista maitoa
-6 kananmunaa keitettynä
-muutama kuutio pakastepinaattia
-suolaa
-mustapippuria


Lisäksi tein vielä vihersalaattia.



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Vaniljapullaa ja pataleipää




Vaniljapullat:
Pullataikinaan:
5 dl
maitoa
50 g
tuorehiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa
1 tl
suolaa
0,5 rkl
kardemummaa
1,5 dl
sokeria
1 kpl
muna
12 dl
(noin) vehnäjauhoja
150 g
rasvaa
Väliin tarvitaan:
0,5 dl
sokeria
100 g
margariinia
Vaniljakiisselin ainekset:
7 dl
maitoa
5 rkl
perunajauhoja (itse käytin maizenaa)
1 kpl
muna
0,5 dl
sokeria
1 rkl
vaniljasokeria
(keltaista karamelliväriä)
Pullien voiteluun:
1 kpl
kananmuna


Vaniljakiisseli:

Valmista kiisseli ensin, jotta se ehtii hieman jäähtyä. Mittaa kaikki aineet vaniljasokeria lukuun ottamatta kattilaan ja keitä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Lisää vaniljasokeri. Jätä odottamaan..

Pullataikina:

Jos käytät tuorehiivaa, murenna se kädenlämpöiseen nesteeseen. Kuivahiiva tarvitsee lämpöisemmän nesteen ja hiiva kannattaa lisätä jauhojen kanssa.Sekoita maitoon kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma.Lisää suurin osa jauhoista ja alusta taikina tasaiseksi.Lisää pehmeä rasva ja loput jauhot. Alusta.Kohota taikina liinan alla.

Täyttäminen:
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli palat levyiksi.Levitä pehmeää rasvaa levylle ja ripottele sokeria pinnalle.Käännä taikina kaksinkertaiseksi. Leikkaa levystä veitsellä tai taikinapyörällä nauhoja. Pyöritä nauhat kierteelle ja käännä rullaksi. Kohota pellillä.Paina kohonneisiin kierrepulliin kolo, voitele pullat ja täytä vaniljakastikkeella.Paista pullia 225 asteessa noin 12 minuuttia.


Pataleipä:


2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)

Sekoita kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi, älä vaivaa. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä se tekeytymään huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, taittele nopeasti palloksi (älä vaivaa!) ja jätä leivinliinan alle kohoamaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Laita kannellinen uunipata (n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, nosta taikinapallo vuokaan ja paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan päältä ja paistaa leipää vielä 15 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä. Käytin itse uunivuokaa, johon laitoin foliota kanneksi.